1.8.2012

Elokuun ekat kierrokset

Näin se kesä alkaa kohta pikkuhiljaa kääntymään jälleen syksyksi. Ainakin puoliväli kesästä ollaan jo ylitetty.

Jälleen aamusta lähdin radalle treenaamaan ja sisäänajamaan uutta putteria yhden kierroksen voimin. Alkuun putin kanssa oli melkoista hakua ja epävarmuutta, mutta tatsi alkoi taas löytyä. Jätin hissiputit pois ja suosin pitkissäkin puteissa työntöputtia. Toimi mun kohdalla paljon paremmin. Kokonaisuudessaan kierros meni oikein loistavasti. Yhtään pahoja munauksia ei tullut ja loppulukemat +2. Eli parannusta eiliseen oli yksi heitto.

Päivällä vedin sitten vielä toisen rundin ja nyt kaikki alkoi olemaan kohdillaan. Puttaamisen ainoan ongelman ratkaisin ekoilla väylillä. Ongelmahan oli siis se, että vaikka kuinka tuijotin jotain ketjun lenkkiä, niin heitin vasemmalta vähän ohi. Ongelma johtui kädestä ja vielä tarkemmin siitä, missä asennossa ranne oli heittohetkellä. Käänsin rannetta aavistuksen liikaa, kun heitin putin lentoon ja tämä käänsi putteria vasemmalle. Nyt kun vian huomasin ja pystyin tarkkailemaan rannetta paremmin, niin johan alkoi putti luistaa. Pitkät putit on vielä vähän epävarmoja, mutta lyhyet putit alkaa uppoamaan jo aikas hyvällä prosentilla. Aika äkkiä opin myös tuon Psycon ylimääräisen liidon ja se ei enää tuota juurikaan ongelmaa. Huomasin myös kiekon loistavat draiviominaisuudet ja availinkin putterilla melkos monta väylää. Mun käsissä P2 on vähän kuin hidas ja suorempi versio Buzzzista. En ole nyt kahteen päivään oikeastaan muihin puttereihin koskenutkaan kuin P2:een, mutta eipä ole juuri tarvinutkaan. Olisi loppujen lopuksi aika hyvä, jos vaan jaksaisi jauhaa pelkällä yhdellä putterilla, niin ei tarvitisi aina olla miettimässä mitä putteria käyttää missäkin tilanteessa.

Lopputulos tokalla kierroksella oli tasan par. Eli nyt alkaa taas pakka olemaan kasassa ja pahimmat ongelmat on saatu hiottua kuntoon. Olen siis omalla tasollani. Huomenna sitten viikkokisoihin testailemaan kisakuntoa :)

Pikkuhiljaa tässä on alkanut pieni kisafiilis muutenkin nousta pintaan ja tekisi jo mieli päästä pelaamaan kunnon kisoja. Lahden kisoihin osallistuminen on lähetetty, joten jos vaan terveenä pysyn, niin pelaan Frisbeepoint tourin loppuun.

Ei kommentteja: