6.4.2013

Talvi viikkikset Hyvinkäällä+paluuta vanhaan

Pitkästä aikaa oli aikaa käydä kiertämässä oman seuran jätkien kanssa viikkokisoissa omalla radalla. Ennen kisoja pidettii pikku talkoot ja hakattiin talviradan tiipaikat auki. Eihän ne matot ihan sieltä vielä näy, mutta ei paljoa liippaa, että kohta näkyy.

Itse kisoissa kierrettiin kahden poolin voimin. Vähän jännitti, että miten se kiekko lentää, kun ei ole kotirataa kauheasti pelaillut tässä talvella. Hyvinhän se loppujenlopuksi meni. Heti ekalta väylältä tuli napattua pirkko ja siitä se tasainen oman pelin pelaaminen lähti. Koko loppukierroksen otin pelkkää paria. Ekalla kierroksella pelaaminen tuntui jotenkin tosi vaivattomalta ja just siltä kuuluisalta "omalta peliltä". Muutama putti tuli töröiltyä, mutta annan ne itselleni anteeksi, koska en treenannut yhtään puttia ennen kisoja. Ekalta kierrokselta tuli siis -1 ja tuloksella olin vielä tässä vaiheessa kisan johdossa.


Toka kierros lähti sitten vähän eritavalla hyvin käyntiin, kun otin bogin ykköseltä. Ja taas mentiin perus pelillä aika pitkälle, kunnes sitten vitosväylällä tuli tehtyä jälleen se tyhmä moka, jota silloin tällöin tulee viljeltyä: noin 8-10m putti. Harvoin lähden sellaista edes kisoissa koittamaan, koska suht useasti ne mun kohdalla menee voimalla ohi tai tyyliin ottaa yläraudan kautta kimarin ja rollaa 20m päähän. No tällä kertaa sitten heitin korkean putin ylärautaan ja rolleri pusikkoon, josta sitten turhaakin turhempi nelonen korttiin. Tällaiset mokat pitäisi saada ehdottomasti omasta pelistä pois. Siinä juuri ennen puttia vielä mietin kahdesti, että jos sitä vain seiftais pariin, kun ei kuitenkaan mene sisään. Olisi pitänyt vaan kuunnella itseään. Sen sijaan lähdin leikkimään sankaria ja nyt kävi näin.

Lopputulos siis +1 ja tällä irtosi iloinen kakkossija kisasta. Hyvä fiilis jäi muutamaa munausta lukuunottamatta. Noita juttuja kyllä kerkeää hioa vielä ennen kunnon kisoja. Ennen kisoja tein bägiin pienen muutoksen, joka paransi huomattavasti omaa peliäni. Pudotin MVP Anoden pois bägistä ja otin testiin takaisin vanhan vuosia hakatun P1 putterin. Nyt vaan joutuu miettimään, että miksi ihmeessä olen pudottanut niin toimivan vehkeen pois bägistä. Koko tämän päivän peli pyöri tuon kiekon ympärillä. Suurin osa heitoista lähti kyseisellä lätyllä ja se totteli juuri niinkuin ennenkin. Minkäänlaisia griplockeja ei kiekko aiheuttanut ja pelasti aika monta tilannetta kierroksilta. Se siis jääköön bägiin.

Toinen mielessä pyörinyt vaihdos on ollut MVP Ionin vaihto D-line P2 puttereihin. Kyllä, monikossa. Viime kesänä heitin yhden d-line P2 lätyn kuukaudessa niin alivakaaseen kuntoon, että ei hirveesti ollut varaa hommailla joka kuukausi uusia. Nyt kuitenkin mieleen on tullut, että jos hommaisi suoraan 2-3 kyseisiä lättyjä bägiin ja kuluttaisi kaikkia tasaseen tahtiin, niin ehkä ainakin puolikesää niillä voisi pelailla. P2 oli käteen tosi hyvä varsinkin tuolla D-muovilla. P-line oli hyvä, mutta liian liukas. S-line taas liian jyrä. Suurin syy tälle vaihdokselle on juurikin nuo griplockit. MVP:n pyöreä rimmi ei vaan istu mun käteen. Muut bägin muutokset tulevat olemaan ainakin 1st run Shock vaihtuu kakkos runii heti kun niitä Suomesta saa. Myös alivakaa midari edelleen puuttuu bägistä ja siihen olen alunperin pohtinut MVP Tangentia. Kuitenkin viime kaudella tosi hyvin toiminut Discraft Meteor on myös pyörinyt mielessä ja miksi sitä hyvää toimivaa kannattaa tässä tapauksessa lähteä vaihtamaan. Tällä kertaa näistä oppitunneista vain olen joutunut maksamaan muutaman kiekon hinnan verran.

Noh enivei! Homma alkaa pikkuhiljaa luistaa, lumet sulaa ja kisakausi häämöttää. Huomenna aukeaa kisakoneessa Frisbeepoint tourin Nummelan kisojen osallistuminen. Pitääpä olla skarppina mukana niissä karkeloissa. VMP-open jää multa väliin taloudellisista syistä. On ilo olla auton omistaja :)


Ei kommentteja: