22.4.2014

Pääsiäispelit

Muutama viikko on kerennyt vierähtää viime kirjoituksista, mutta eipä tässä nyt kyllä ole pelillisesti mitään ihmeitä tapahtunutkaan. Pääsiäisen aikaan pääsin pitkästä aikaa pelaamaan ja testailemaan kiekkoja kenttäolosuhteissa.

Viime aikoina on vähän hälyyttävästi iskenyt laiskuus oman pelaamisen suhteen ja hyvä jos kerran viikossa jaksaa raahautua kentille. Nummelanharjun kenttä kun ei ole henkilökohtaisia suosikkeja, niin harvemmin tulee lähdettyä töiden jälkeen sinne yksinään kiipeilemään.

Viime viikon torstaina tuli kierrettyä pari kierrosta Hyvinkäällä vaihtelevalla menestyksellä. Putti on tuntunut viime aikoina hyvältä, mutta kovat avaukset on melkoista haja-ammuntaa. Hyvinkäällä kun avausten pitäisi olla tarkkoja, niin pelaaminen tuotti hieman vaikeuksia. Kierroslopputulokset +1 ja +2 jätti aika paljonkin hampaankoloon. Vieläkään en ole tänävuonna Hyvinkäällä pakkaselle päässyt.

Torstain jälkeen siirryin Nastolaan pelailemaan loppuviikoksi. Pääsi treenailemaan lähäreitä sekä heittämään kenttäolosuhteisiin pituutta. Perjantaina peli kulki kuin rasvattu Pajulahdessa ja siitä kertoo tulos -9. Tokavika väylä tuli vähän sössittyä ja sinne saakka oli uusiin ennätyksiinkin mahdollisuudet. Kiessin jälkeen kun sää oli aivan tyyni, niin pääsin testaamaan pituusheittoa. Oli ilo nähdä, että kaikki fairway draiverit lentää nykyään sadan metrin paremmalle puolelle. 

Nopeimpien pituusdraiverien kohdalla kaikista suurimman yllärin järjesti uusi MVP Inertia. Sain kulman kohdilleen ja kiekkohan löytyi reilun 120m päästä heittopaikasta. Vertailun vuoksi sanottakoot, että yleisesti heitän pisimmät heitot Dominatorilla 115m paikkeille. Inertiasta on tulossa oma tuotetestinsä kunhan saan Teslan vielä testattua kaveriksi. Odotukset on kovat Teslan suhteen. Kuitenkin jo pelkällä Voltillä olen päässyt useasti lähelle 110m viivaa.

Sunnuntaina pääsin vetämään hyvien säiden vuoksi vuoden ekan kierroksen shortseissa ja T-paidassa. Oli todella jännä huomata, että kun lämpötila alkaa ulkona kohota, niin pitäisi ehkä muistaa samassa suhteessa juoda kierroksella enemmän. Ekan kuuden väylän jälkeen alkoi jo pieni päänsärky tehdä tuloaan ja loppukierroksesta oli pää ja kroppa jo niin jumissa, että ei tullut mistään mitään. Tulipahan tämäkin sitten muistettua ihan kantapään kautta.

Sellainen pääsiäinen sitten tällä erää. Jos sitä nyt oikeasti yrittäisi alkaa treenaata kunnolla, koska vajaa kuukausi enää ja ensin eteen paukahtaa Powergrip tour Nummela ja heti seuraavana viikonloppuna Baltic sea tour - Northern open. Kyseiset kisathan pelataan kolmella radalla (Hyvinkää, Kerava, Tali). Keinukalliossa en ole muistaakseni koskaan käynyt pelaamassa, joten sinnepäin pitäisi päästä treenailemaan mahdollisimman äkkiä. Saisi edes jonkunlaisen käsityksen radasta.

Ei kommentteja: