4.5.2014

Vapputreenit

Vappuna kun suurin osa Suomesta istuu siellä sun täällä rillailemassa ja tekemässä mitä ikinä tekevätkään, niin itse otin Vapusta täyden ilon irti frisbeegolfradalla. Ennenkuin päästään Vappuun, niin kerrottaakoon vielä ennen Vappua tapahtuneet treenit.

Viikko ennen Vappua tuli käytyä ensimmäistä kertaa pyörähtämässä Keinukallion radalla, koska Baltic Sea open kolkuttelee jo ovella. Radalle sattui hyvä DGH poppoo samaan aikaan ja lähdin heidän matkaan. Rata on fyysisesti yksi suomen raskaimmista tai ainakin raskaimmasta päästä (varsinkin, jos ei ole tottunut pelaamaan radoilla joissa on isoja korkeuseroja). Eka kierros oli melko hazardia toimintaa, kun aina ei tiennyt tarkasti missä kori sijaitsi ja mistä löytäisi itselle sopivat sweet spotit. Kuitenkin +6 ekalta kierrokselta ei ollut mielestäni ihan huono. Radalla ei itselleni ihan hirveästi ole pirkkoväyliä, varsinkaan helppoja sellaisia. Siksi pariin pelaaminen on jo hyvä saavutus. Keinarin jälkeen kävin pyörähtämässä vielä huvikseni Tuusulan 9-väyläisellä radalla. Ihan kiva neppailurata. Ei juuri hirveästi anna haastetta ja aika helposti pääsee alle pariin. Itse heitin väsyneenä sen -2, joka jäi vähän kaivelemaan.

Sitten Vappuun. Torstaina otin nokan kohti Hyvinkäätä ja viikkokisoja. Hirveästi on tullut porukkaa viikkiksiin nykyään ja nytkin päästiin 49 henkeen. Viikkikset ei omalta kohdalta mennyt ihan putkeen ja koko kierros oli melkoista par taistelua. Jotenkin oli erittäin vaikea saada yhtään pirkkoa radalta. Lopputulos +1 nyt ei hirveästi lohduta, koska se on kauden paras edelleen Hyvinkäällä ja pitäisi pikkuhiljaa päästä kohta pakkasen puolelle.

Vapun aikana kävin vetämässä kolme kierrosta Keinukalliota läpi. Ensimmäisellä kierroksella ei parannusta ja tulos +6. Lauantaina vedettiin Mutikaisen Teemun, Åströmin Emelien sekä Tero "Frisbeegolf-addikti" Tommolan kanssa kaksi kierrosta putkeen. Ensimmäinen kierros taas +6 tai +7 (saattoi mennä lasku sekaisin jossain kohtaa). Eli tuossa on itsellä se peruspelillä saatu tulos. Toisella kierroksella kun alkoi satelemaan, niin peli senkun parani ja avaukset alkoi osua kohdilleen. Melkoisen taistelun jälkeen sain revittyä tulokseksi +1, johon olen jo todella tyytyväinen, jos tourilla pystyn tuon tuloksen saamaan. Nyt kuitenkin rata alkaa olla jo sen verran tuttu, että kiekkovalinnat on löydetty ja jonkinlainen gameplan saatu hiottua.

Eli Keinarin voi nyt unohtaa hetkeksi ja seuraavaksi katseet suunnataan takaisin Nummelanharjuun, jossa jo parin viikon päästä avataan tämän vuoden kisakausi omalta kohdalta. Bägiin olen tehnyt ihan pieniä vaihdoksia sekä lisäyksiä. MVP Switch putosi alivakaan draiverin paikalta pois, koska olen ollut nyt ongelmissa kiekon vakauden kanssa sen verran, että vaihto takaisin kevyeen S-line Jackaliin oli paikoillaan. Tämän lisäksi bägistä putosi kokonan pois C-line Jackal. Heitän niin paljon MVP Resistoria, että kiekko on vaan hengaillun viimeaikoina mukana. Lisäyksenä pienen testin kautta bägiin nostin Discraftin Cometin. En oikein tiedä miksi, mutta kiekko on varsinkin Keinarissa tullut kaivettua useamman kerran bägistä. Yllättävän pitkälle lentävä alivakaa midari saattaa korvata jopa hieman hakatun Atlaksen kohta bägistä. Alunperin ostin Cometin testiin Meteoria korvaamaan, mutta Comet on aavistuksen vakaampi ja pitkissä hyzerflipeissä vielä palautuu hieman. Yleisdraivereissa ei muita muutoksia ole tullut kuin että postissa on tulossa toinen Tesla bägiin. Tällä kertaa kevyt 162gr versio lähinnä pituusheittoon. Saa nähdä pystyykö kiekko pistämään kampoihin omille Dominatoreille. Tuo 175gr versio lensi flättinä heitettynä aivan tajuttoman pitkälle pienen alivakautensa takia. Eli odotukset on kovat.

Näillä eväillä kohti ekoja kisoja siis. Fyysisesti en ole nyt mitenkään kovin iskussa, koska flunssa piinasi sen verran pitkään, että ei ole jaksanut kunnolla treenailla. Sen sijaan pelillisesti olen ihan hyvässä vireessä. Ongelmia oikeastaan tällä hetkellä tuottaa puttaaminen yli 5 metristä. Jotenkin tekniikka on sen verran levällään, että pitäisi mennä jokupäivä vaan ottamaan kunnon puttitreenisessiot, jotta saisi eheytettyä omaa puttitekniikkaa eri matkoilla.

Ei kommentteja: