18.3.2015

Putki päällä

Tasan viikko on kulunut siitä, kun kaivoin kiekot kaapista ja painuin radalle lähes päivittäin. Nyt on viikon aikana kaksi lepopäivää pidetty ja pelikin alkaa luistaa.

Alkuviikosta peli oli aika samanlaista mitä nyt alkuvuodesta voi odottaa.  Putti ei toimi kunnolla varsinkaan, kun on uudet putterit käytössä. Draivin suunta vähän hakee, midarit lähtee kovaa avatessa pienessä antsassa ja uudet kiekot ei toimi niinkuin vanhat.

Pikkuhiljaa kuitenkin on alkanut tatsi löytyä. Alkuun varsinkin putti oli hankalaa ja meni jatkuvasti korin vasemmalta puolelta ohi. Kun tästä huomautettiin mua, että en saata puttia loppuun, niin homma alkoi toimia. Sen jälkeen alkoikin pikkuhiljaa homma toimia.

Viikonloppuna tuli käytyä Tuusulassa urheilupuiston radalla katsomassa radan kunto ja kuntohan siellä on tämä:


Rata on siis todella hyvässä kunnossa ja lähes kokonaan sula. Yhdellä väylällä on suuri lumikinos, joten se on joko pelaamattomassa kunnossa taikka aika huikea upsiväylä. Tuusulassa peli toimi taas. Mitään ihmeitä ei tullut tehtyä, mutta en yhtään bogia ottanut kahden kierroksen aikana. Muutenkin peli oli perusvarmaa mukavaa puurtamista.

Bag tagiakin on pelattu muutamaan otteeseen ja ensin tagi vaihtui 264 -> 267. Nyt kun peli on lähtenyt sujumaan ja eilen heitinkin Hyvinkään talviradan henkilökohtaisen ennätyksen -4, niin tänään lähdin haastamaan Mutikaisen Teemua. Pelattiin 20 väylää, joista ekan kierroksen jälkeen olin par- tuloksessa ja toisella kierroksella alkoi palat loksahdella kohdilleen. Lopputulos -5 ja jälleen oma rataenkka uusiksi. Teemu jäi plussalle, vaikka hyvää peliä pelasikin.



Nyt on vähän pienempi numero hallussa toistaiseksi. Nuo tägit tuntuu vaihtavan omistajaansa joka pelin jälkeen, joten koitetaan nyt ainakin hetki pitää tuo tägi hallussa.

Ei kommentteja: