9.9.2016

Uuteen nousuun(ko?)

Viime viikonloppuna kävin pelaamassa itselle uudella radalla sekä muuten vaan hakemassa tatsia omaan peliin ulkopaikkakuntien radoilta.


Viime viikon lauantaina puhelimesta pärähti Mutikaisen Teemun viesti ilmoille, että lähdetään pelaamaan Kiipulan radalle. Rata oli itselle uusi, joten lähdin ihan mielellään pelaamaan rataa. Tänä kesänä olen muistaakseni kahdella uudella radalla käynyt pelaamassa, joten nyt sai sen kolmannen pelattua.



Kiipulan rata oli oikeastaan todella kiva ja vaihteleva rata. Kauheasti mitään tosi tyhmiä väyliä ei radalta löydy ja lähes jokainen väylä on pirkotettavissa. Eli ei mikään pro-tason rata, mutta sopivan haastava. Yksi ehdottomasti lemppariväylistä oli kuvassakin näkyvä lammen ylitys. Väylän numeroa en nyt valitettavasti muista, mutta tietäjät tietää. Menkää radalle, niin kyllä se sieltä vastaan tulee. Itse pelaaminen tuntui hyvältä edelleen vähän kaksijakoisesti menneen viikkokisan jälkeen. Kiipulassa pelasin melko varman tuntuista peliä ja rata sopi omalle pelityylille. Lopputulos -3 toi jälleen sellaisen fiiliksen, että ehkä lykkään vielä kiekkojen polttamisen tai varastoon heittämisen tältä kaudelta.

Sunnuntaina pyörähdin Kiljavalla, eli vanhalla kotiradallani lähinnä tuotetestikiekkojen voimin. Mitään kierroslukemia en lähtenyt laskemaan, koska availin monesti joka väylällä. Illansuussa tuli vielä käytyä Hyvinkään Sahanmäessä pelaamassa kunnon kierros. Ja miten sattuikaan vikalla väylällä tulos +2. Tosin tällä kertaa vika putti ei uponnut ja lopputulos +3. Eli ei se vaan sittenkään lähtenyt nousuun tämä meikän peli.

Loppusyksyn pelejä vaikeuttaa myös toisaalta se, että Hyvinkään viikkokisat siirrettiin viimeiselle kuukaudelle alkamaan tuntia aikaisemmin, joten en kerkeä enää yksiinkään viikkokisoihin. Eli nyt pitää vaan jaksaa käydä omatoimisesti treenailemassa, joka ei ole ollut meikän vahvuus viime vuosina enää jostain syystä. Noh eipä tässä kauheasti enää ole voitettavaankaan saatika hävittävää. Muutamat seuran kisat on tulossa ja sitten mennään ylimenokauden puolelle.

Ei kommentteja: