23.7.2017

Hyvinkään heinäpaali

Hyvinkään Heinäpaalit pelattiin viikko sitten. Kyseessä olivat meikän kauden tokat PDGA-kisat ja ehkä luultavasti myös tämän kauden viimeiset. Lataus kisaan oli sen mukainen.

Ennen kisaa
Ennen kisaa päätin vielä parkkipaikalla tehdä pari muutosta bägiin. Olen lähes puolet vuodesta pelannut nyt samalla setillä, mutta nyt nostin bägiin hakatuimman Axiom Theoryn. Olen käyttänyt "vesimelooni" versiota, mutta se on ollut vielä liian vakaa tarkoituksiini, joten nappasiin bägiin Neutron version. Lisäksi olen pelannut koko vuoden joko kahdella Matrixilla tai kahdella Vectorilla. Nyt otin bägiin suoraksi hakatun Vectorin sekä ylivakaan Matrixin. Tämä kaksikko saikin hyvää tulosta aikaan ja tuo hakattu Vector onkin näköjään metsäpilleissä huomattavasti paremmin liitävä ja suorempi mitä hakattu Matrixini on.

Lauantai
Lauantain eka kierros pelattiin Sahanmäessä normaalilla layoutilla mukaanlukien kaksi lisäväylää. Itse lähdin hyvällä sekä rennolla fiiliksellä kisaan mukaan ja kerrankin olin kunnolla ajoissa kisakeskuksella, että kerksin lämmitellä ja ottamaan muutaman lämmittelyheitonkin. Yleensä en kauheasti availe enkä puttaile ennen kisoja, koska jos vähänkään tulee siinä kohtaa epävarma fiilis, niin se voi tuhota koko kierroksen ennen kisan alkua. Luotan siis melko paljon omaan taitotasooni. Toki muutaman kovemman heiton otan että paikat saa auki. Se on kuitenkin tärkeää kisassa kuin kisassa.

Kierrokselle lähdettiin väylältä 6. Tämä on helppo muistaa, koska koko kisan ajan lähdin jokaiselle kierrokselle väylältä kuusi. Pelaaminen Sahanmäessä tuntui ihan hyvältä, mutta puttaamisen kanssa oli hieman ongelmaa. Se ei tuntunut mitenkään luonnolliselta ja mitä pidemmälle kierrosta mentiin, sen suurempia ongelmia putti tuotti. Pitkästä aikaan kisakierroksella tuli missattua peräti kaksi noin 3m puttia rautoihin juurikin edellämainituista syistä. Pitkään olin kierroksella pakkasella, mutta kierroksen edetessä aloin sulaa väylä toisensa jälkeen ja lopulta jäin tulokseen +3. Silti tämä tulos antoi melkein 900-pisteen ratingit Sahanmäestä, joka alkaa olla varmaan jonkin sortin ennätys, koska yleensä ysisatasilla kierroksilla heitetään tulos pakkaselle.

Toiselle kierrokselle lähdin lähinnä selvitytymään, koska Nummenmäki on huomattavasti vaikeampi mitä Sahanmäki. Nummenmäen treeneistä sen verran pitää mainita, että en ollut heittänyt yhtään pirkkoa Sahanmäessä viimeiseen neljään kierrokseen ennen kisoja ja se antoi jo vähän suuntaa omalle pelitaktiikalle radalla.

Lähdettiin liikkeelle kutosväylältä ja heti seiskalta nappasin pirkon! Toki se iloa ei kauaa kestänyt ja suli pois heti kasiväylällä. Sen jälkeen alkoikin taistelu rataa sekä omaa selkää vastaan. Jostain syystä bägi painoi koko kierroksen alaselkään ja se alkoi taas puuduttumaan oikeaa jalkaa. Tämähän taas vaikutti suoraan heittomukavuuteen ja siihen, että mielellään ei olisi halunnut bägiä selässä kantaa. Itse heittämiseen selkäkipu ei muuten haitannut kuin ristiaskeleen kohdalla. Jossain kohtaa kierrosta säädin bägin uusiksi ja se vähän helpotti oloa, mutta ei kuitenkaan kaikkia kipuja vienyt pois.

Toka kierros oli ihan hyvää tekemistä kun ottaa huomioon, että lopputulos oli +9 ja kierrokseen mahtui kaksi triplabogia. Eli melko tasaista paria loppujen lopuksi vedettiin.

Sunnuntai
Sunnuntaina piti olla hyvä päivä iskeä suht onnistuneen lauantain vikan kierroksen jälkeen. Kierroksesta tuli kaikkea muuta kuin hyvä. Ensinnäkin jo ekoilla väylillä tajusin, että selkä on aika todella kipeä ja kävelykin on vaikeaa. Tässä kohtaa olisi pitänyt jo lopettaa ennenkuin edes kierros alkaa. Halusin nyt kuitenkin pelata kierroksen loppuun kunnialla ja sen mitä pystyi. Lopputulos +19 kierrokselta kertokoot päivän fyysisestä kunnosta.

Jälkipuintia
Luultavasti vuoden vikat PDGA kisat ei mennyt kokonaisuudessaan ihan nappiin, mutta jos katsotaan lauantaita jolloin vielä olin suht ehjässä kunnossa, niin pelaaminen oli ihan hyvän oloista. Ratingeja silmällä pitäen kaksi ekaa kierrosta olivat jopa oman ratingin yli, mutta tuo viimeinen tasan 800-pisteen kierros tulee jälleen pudottamaan ratingia, jos se mukaan laskuun otetaan. Toisaalta itselleni sille ei ole mitään väliä tässä kohtaan.

Viikko kisojen jälkeen selkä on alkanut paranemaan ja perjantai iltana alaselkä sanoikin melkoisen naksauksen, jonka jälkeen suurin osa selkäkivuista hävisi sekunnissa. Eli kyseessä ei ollutkaan pelkkä lihaskipu. Nyt olisin pikkuhiljaa taas pelikunnossa, mutta pidetään nyt hetki vielä taukoa pelaamisesta ettei vammat lähde uusiutumaan.

Ei kommentteja: